"Toinen yöpyminen Lappland hotellissa,laatu ei pettänyt odotuksia. Huoneessa erityisesti pidin valaistuksen suunnittelusta,tilavasta suihkukaapista ja hyvästä sängystä. Palvelu joka kohdassa oli ystävällistä ja hienon aamiaisen nostaa vielä pöytään tarjoiltu kahvi,tarjottavien esillepano oli myös tyylikäs. Ravintolan hyvä akustiikka karkoitti melun ja valaistus sielläkin miellyttävä. Kattoterassi oli myös todella hieno. Laatu koostuu monista hienoista yksityiskohdista."
"Todella siisti hotelli ja hyvällä sijainnilla. Hiljainen ympäristö ja kuitenkin kävelymatkan päässä keskustasta. Aamiainen on mainio, varsinkin pikkumunkit ;). Jokaiselle löytyy jotain.
Ainoa "huono" arvosana lankeaa tyynyille, jotka minun niskalle liian korkeita. Tämä toki täysin yksilöllistä ja matkakumppanille taas tyynyt olivat ihania :)"
"Lomaviikko sattui hirmuhelteisiin, joten asunto oli kuuma. Ruokaa ei viittinyt tehdä, jotta asinto ei olisi kuumentunut enempää. Onneksi asunnossa oli kaksi tuuletinta, jotka hieman auttoivat yöllä.
Sijainniltaan asunto on loistopaikalla. Auton sai helposti kellarin halliin säilöön ja kaupungilla käynnit hoitui ratikalla."
"Viihtyisä hotelli,erinomainen aamupala.
Aamupala-aika tarpeeksi pitkä.
Oman auton parkkeeraus onnistui hyvin hotellin alla olevaan parkkihalliin.
Tulemme toistekkin."
"Hotellihuone on hyvin kompakti ja siisti. Sopii täydellisesti tarkoitukseen, kun tarvitsee yöpaikkaa kaupungissa. Huoneessa ei ole omaa WC:tä tai suihkua, mutta siistit ja tilavat jaetut peseytymistilat ovat lähellä. Sijainti on moitteeton keskustan lähellä."
"Aikaisempi sisäänkirjautuminen onnistui hienosti etukäteen pyydettäessä. Palvelu oli ystävällistä ja nopeaa. Aamupala oli laadukas ja monipuolinen. Kauniit remontoidut huoneet ja ravintola. Ihanan suuri sänky."
"Upea uutuutta henkivä asunto kauniissa vanhassa rakennuksessa Tampereen keskustassa. Kaunis ja toimiva sisustus ja kätevä parviratkaisu. Tulemme varmasti uudestaan! Ainoa pikkuruinen huomio oli että television kaukosäädin ei toiminut kunnolla."
"Hyvä hotelli ja ystävällinen henkilökunta. Laukun saaminen säilytyksestä kesti, kun sisäänkirjautuvia oli paljon. Voisiko sitä jotenkin suunnitella niin, että laukun ssisi haettua ns. jonon ohi."
أقل سعر عُثر عليه في الليلة الواحدة خلال آخر 24 ساعة بناءً على سعر إقامة ليلة واحدة لشخصين بالغين. الأسعار ومدى التوفر عرضة للتغيير. قد تسري شروط إضافية.
أقل سعر عُثر عليه في الليلة الواحدة خلال آخر 24 ساعة بناءً على سعر إقامة ليلة واحدة لشخصين بالغين. الأسعار ومدى التوفر عرضة للتغيير. قد تسري شروط إضافية.
وفِّر ما متوسطه 15% من سعر آلاف الفنادق عند تسجيل الدخول
تعرف على أجواء الحرم الجامعي في جامعة تامبيري كجزء من رحلاتك حول تامبير. في أثناء وجودك بهذه المنطقة الملائمة للعائلات، يُمكنك الاستمتاع بالمطاعم الرائعة.
Sorsapuisto Park واحدة من بين الكثير من الأماكن التي يمكنك زيارتها في تامبير، فلما لا تستمتع بالأشياء الأخرى التي يمكنك استكشافها أثناء رحلاتك؟في أثناء وجودك بهذه المنطقة الملائمة للعائلات، يُمكنك الاستمتاع بالمطاعم الرائعة.
يمكنك التعرف على التاريخ المحلي لمدينة تامبير عند زيارتك Ortodoksinen Kirkko. في أثناء وجودك بهذه المنطقة الملائمة للعائلات، يُمكنك الاستمتاع بالمطاعم الرائعة.
يُمكنك تخصيص بعض الوقت لمشاهدة معروضات المتاجر في Tammelantori في أثناء إقامتك بتامبير. في أثناء وجودك بهذه المنطقة الملائمة للعائلات، يُمكنك الاستمتاع بالمطاعم الرائعة.
تقع متحف مومن في منطقة تامبير التي يحبها المسافرون لشهرتها بإطلالات البحيرة. إذا كنت تبحث عن مكان مناسب للإقامة، فاعرض الفنادق وأماكن الإقامة الـ 167 الأخرى التي ستجدها على بُعد ميل واحد.
كم عدد الفنادق التي سيمكنني العثور عليها على مقربة من متحف مومن؟
توفر Expedia عدد 167 من الفنادق وأماكن الإقامة الأخرى على بُعد مسافة ميل واحد من متحف مومن.
إذا كنت بحاجة إلى إلغاء حجز الفندق الخاص بي في أثناء إقامتي بالقرب من متحف مومن، فهل سأسترد مبلغ حجزي المدفوع؟
نعم. ستجد أنه يمكن استرداد معظم مبالغ حجز الفندق بالكامل بشرط إلغائك قبل الموعد النهائي لإلغاء الحجز في الفندق، والتي في أغلب الحالات تكون خلال 24 أو 48 ساعة من موعد وصولك المقرر. إذا كان حجزك بسعر غير قابل للاسترداد، فيمكنك إلغاؤه والحصول على المبلغ المُسترد خلال فترة 24 ساعة من الحجز. أدخل تواريخك، ثم انقر على "بحث"، ثم قم بالتصفية حسب "قابل للاسترداد بالكامل" لعرض أفضل العروض المتوفرة بالقرب من متحف مومن.
ما المعالم التي يمكنني رؤيتها والأنشطة التي يمكنني الاستمتاع بها بالقرب من متحف مومن؟
يحظى متحف الفن في تامبيري، وFinnish Hockey Hall of Fame، وMuseum Centre Vapriikki بمعروضات جذابة. تُبرز المعالم السياحية مثل برج نيسنيولا وRajaportti Sauna بعض الجوانب الثقافية للمنطقة.إذا كنت مهتمًا بالمسرح المحلي، يُمكنك مشاهدة العروض في قاعة تامبيري، وTampere Theatre، وPyynikin Kesäteatteri.